| Voi
Hyvin -lehti 3/2008:
Tarot vie myyttien maailmaan
Miten tarotit muuttivat elämääsi?
Löysin tarotit
13-vuotiaana. Mietin elämänkatsomuksellisia kysymyksiä
ja etsin elämälleni suuntaa, mutta kirkollinen uskonto
ei puhutellut. Olin kiinnostunut parapsykologiasta ja alan kirjoissa
törmäsin ensi kertaa tarot-kortteihin. Samoihin aikoihin
tuli Bond-elokuva Elä ja anna toisten
kuolla, jossa käytetään skottitaiteilija Fergus
Hallin
tarot-pakkaa. Eräästä kaupasta löysin Rider
Waite -pakan. Muistan valokuvantarkasti sen hetken, kun sain oman
pakkani käsiini. Korttien kuvat tuntuivat oudolla tavalla tutuilta.
Tuntui, kuin olisin törmännyt uudelleen rakkaaseen ystävään.
Tiesin välittömästi, että olin löytänyt
ratkaisun.
Löysin Pia
Virtakallion kirjan Tarot - korttien
tulkinta (Suomen Tarot -konsultit Oy 1994). Kirjallisuutta
ei silloin juuri ollut suomeksi saatavilla. Virtakallio on tehnyt
uraauurtavaa työtä. Kirjassaan hän käsittelee
tarotia jungilaisen psykologian kautta. Kirja avasi minulle uuden
oven. Ryhdyin keräämään tarotia analysoivaa
kirjallisuutta ja perehtymään aiheeseen syvällisemmin
kuin aikaisemmin.
Miten näkökulmasi tarotiin kehittyi?
Tarot on minulle
enemmän filosofia ja elämäntapa kuin
uskonto. Tarot ei merkitse vain korttipakkaa, vaan se antaa erilaisen
näkökulman elämään. Näen ihmisissä
ympärilläni arkkityyppejä. Usein ajatellaan, että
tarotiin liittyy tietty kohtalousko, joka liittyy ennustamiseenkin.
Itse uskon enemmän uudelleensyntymiseen kuin kohtaloon. Uskon,
että tietyt asiat on kirjoitettu etukäteen, mutta myös
ihmisen valinnat merkitsevät paljon.
Tulkinnoissa painotan
vapaata tahtoa. En halua ennustaa.
Teen tulkintoja jungilaisen psykologian valossa. En tee
tulkintoja ihmisille, joilla on diagnosoitu vaikeita
mielenterveyden ongelmia. He tarvitsevat toisenlaista
hoitoa. Tarot saattaa vaikuttaa vahvasti mieleen.
Perusasioiden pitää olla kunnossa, kun tulee tarot-analyysiin.
Tarotin innostamana
hakeuduin Perheniemen kansanopistoon opiskelemaan luontaishoitajaksi.
Opintoihin kuului peruslääketieteen kurssi. Se oli minusta
huikean kiinnostava, ja opiston jälkeen opiskelin sairaanhoitajaksi.
Nykyään työskentelen neurokirurgisella teho-osastolla.
Työni on opettanut minulle, miten hennon langan varassa ihmiselämä
on. Olen joutunut kohtaamaan kuoleman ja omaisten surun. Se on antanut
maailmankuvalleni uutta syvyyttä.
Auttaminen on minussa
ehkä sisäänrakennettuna. Olen pienestä pitäen
huolehtinut muista. Tiesin jo murrosiässä, että minusta
ei ole tavalliseen toimistotyöhön, vaan haluan auttaa
ihmisiä. Lähdin Perheniemen opistoon lapsuudenkodistani
kokeilemaan, miten siivet kantavat. Opiston aika oli minulle tärkeä.
Oloni siellä oli turvallinen, löysin ensimmäistä
kertaa samanhenkisten ihmisten ryhmän ja aloin seurustella.
Kun sain jakaa ajatuksia muiden kanssa, oma maailmankuvani alkoi
muotoutua. Itsenäistyin, opettelin seurustelua ja minulle alkoi
hahmottua, mitä haluan tehdä.
Voisi sanoa, että
pyrin tekemään hyvää, mutta en tee sitä
miellyttääkseni muita. Hyvyyden pitää pohjata
itsetuntemukseen. Tiedän vuosi vuodelta enemmän siitä,
mitä olen, mutta perille en pääse koskaan. En ole
itse kokenut suuria kriisejä tai mitään hirveän
tuskallista. Joku saattaa ihmetellä, miten voi auttaa muita,
jollei ole itse käynyt kriisiä läpi. Minulla on kuitenkin
psykologinen mielikuvitus. Pystyn eläytymään vastaanotollani
käyvien ihmisten kokemuksiin. Empatiakyky vaikuttaa mielikuvituksen
kautta. Osaan kuvitella, miltä vaikeat kokemukset tuntuvat.
Miten taideterapia tuli mukaan kuvaan?
Halusin opiskella
jonkun terapiamuodon. LogoArtissa
yhdistyy taideterapia ja logoterapia. Se tuntui oikealta, koska
sen voi yhdistää tarotiin. Opiskelu oli kiehtovaa ja intesiivistä.
Opettajamme, LogoArtin perustaja Marianne
da Silva Prado tuli kurssia varten Brasiliasta,
ja päivämme olivat 12-tuntisia. Meillä oli paljon
harjoitustehtäviä, maalasimme itse. Se antoi minulle aivan
uuden näkökulman tarotin maailmaan. En ollut aiemmin harrastanut
piirtämistä tai maalaamista, mutta mielikuvitukseni on
hyvin visuaalinen ja olen aina nähnyt vilkkaita unia. Minua
puhuttelee erityisesti symbolistinen taide, koska se on lähellä
tarotin maailmaa. LogoArt-kurssin myötä opin katselemaan
tarot-kortteja eri näkökulmasta – löysin tavallaan
tarotin uudestaan.
Miten tarot vaikuttaa elämäntapaasi?
Lähipiirissäni
on paljon samantapaisista aiheista kiinnostuneita. Myös kihlattuni
on kiinnostunut tarotista: hän harrastaa käsillä
tekemistä ja valmistaa tarot-teemaisia koruja. Parisuhteessa
tarotin kautta oppimamme asiat pannaan käytäntöön.
En terapoi kumppaniani tarotin avulla, vaan teemme yhdessä
tarot-pöydän ja keskustelemme sen herättämistä
asioista. Se auttaa saamaan uusia näkökulmia ristiriitatilanteisiin.
Kerran kuussa teen pöydän itselleni. Katson reflektiivisesti
taaksepäin, kortit auttavat ajatuksia selkiytymään.
En kuitenkaan ryntää tarot-pakan kimppuun heti, jos minulla
on ongelma, sillä pöytää ei kannata tehdä
emotionaalisessa mielentilassa. Yritän ensin miettiä asiaa
itse, sen jälkeen voin kysyä neuvoa korteilta.
Minulle tärkein
kortti on Narri. Se muistuttaa, että
omaa suhtautumistaan voi muuttaa. Narri symboloi
vapautta ja vastuuta.
Haluan jatkaa sairaanhoitajan
työssä, sillä se tekee
minusta nöyrän. Se on ihmisten auttamista, mutta myös
tarot on tavallaan parantamista. Se on ennaltaehkäisevää.
Tarot on avaava menetelmä: se tekee tiedostamattoman tietoiseksi.
Sekä sairaanhoitajan työssä että tarot-tulkintoja
tehdessäni näen ihmiselämän nurjan puolen, raakuuden.
Toisaalta tarot-istunnoissa käy usein ilmi, miten sitkeä
ihminen on: rankoistakin asioista voi selvitä. Ihmishenkeä
ei noin vain nujerreta. Se vetää nöyräksi, ja
omat ongelmat näyttävät pieniltä. Molemmissa
töissä näen, että ihmisillä on hätä,
he etsivät tarkoitusta
olemassaololleen. Jotkut ovat täysin hukassa sen suhteen, mitä
elämä on, toiset taas pitävät lankoja liiankin
tiukasti käsissään.
Miksi tarot jaksaa kiinnostaa?
Se on kuusisataa
vuotta vanha järjestelmä, joka on
säilynyt lähes ennallaan – se jo puhuu tarotin voimasta.
Ennen ajattelin, ettei ole olemassa tarot-filosofiaa, nykyään
ajattelen toisin. Tarot avaa oven ihmiskunnan kollektiiviseen piilotajuntaan,
siinä on samaa viisautta kuin myyteissä ja saduissa. Sankari
laskeutuu manalaan etsimään kadotettua valoa ja palaa
tietoisuuden valon kanssa. Tarotin avulla saa löysättyä
mielen kilpiä ja kuoria.
En ole guru, vaan
johdatan asiakkaitani. Tulkintatilanteessa liikkuu paljon energiaa.
Se vaatii
minulta runsaasti voimia, siksi istuntoja ei voikaan tehdä
kymmentä päivässä. Tarot-istunnot ovat antaneet
minulle uskomattoman paljon herkkyyttä ja tunnetta. Yritän
olla hereillä, läsnä itsessäni. Tarotista on
tullut filtteri, jonka läpi katson maailmaa. Olen tajunnut,
että arkkityypit elävät kaikissa ihmisissä.
Otamme arkkityyppeihin pohjaavia rooleja. Tarotin avulla saan satujen
ja myyttien viisautta. Tarot syventää näkemystäni
elämästä.
*Tarot-korttipakassa on erilaisilla
symboleilla varustettuja
kortteja (22 suurten salaisuuksien ja 56
pienten salaisuuksien korttia). Ne on kehitetty keskiajan Italiassa
(tarocchi, engl. tarot). Kortteja on käytetty sekä pelaamiseen
että ennustamiseen, ja niiden avulla voi oppia ymmärtämään
itseä, toisia ja muuttuvia
elämäntilanteita.
-------------------------------------------------------------
Julkaistu Voi Hyvin -lehden
numerossa 3/08,
teksti: Laura Honkasalo
Copyright Voi Hyvin 2008
www.voihyvin.fi
|