|
Tarot - karttakirja sisäiseen ja ulkoiseen
maailmaan
Osa 1: Mikä ihmeen Tarot?
Muutama Seidan lukija on aika ajoin penännyt
minua kirjoittamaan Tarot-korteista ja niiden käytöstä
tähän lehteen. Olen parhaiden kykyjeni mukaan yrittänyt
kiemurrella pois näistä tilanteista ja vaivaantuneena
soperrellut jotain sen tyylistä kuin, että "en minä
tiedä niistä oikeasti kovinkaan paljon" ja "en
minä kuitenkaan osaa niistä kirjoittaa mitään".
Aikani näitä mankumisia kuunneltuani päätin
kuitenkin rohkaista mieleni ja tarttua härkää sarvista:
hyvät lukijat, tervetuloa Tarotin maailmaan!
Ennen varsinaiseen
asiaan siirtymistä kuitenkin muutama sana matkaevääksi:
näissä artikkeleissa pyrin tietoisesti tuomaan esille
uusia näkökulmia tai ajatuksia Tarot-kortteihin liittyen.
Tarot -järjestelmän perusperiaatteista löytyy runsaasti
tietoa englanninkielisistä kirjoista ja suomeksikin on jo joitakin
opuksia käännetty. Perinteiset teemat, kuten esim. korttien
historia, Suuren ja Pienen Arkanan merkitykset omina kokonaisuuksinaan
sekä "Narrin matka" ja lukemattomat muut, Tarotin
ymmärtämisen kannalta elintärkeät kohdat, olen
ilman minkäänlaisia tunnontuskia hypännyt yli. Joitakin
näistä "perinteisistä teemoista" tulen
käymään läpi jokaisen artikkelin lopusta läytyvässä
"Nice to know -nurkkauksessa". Lukekaa loput kirjoista.
Pyrin kirjoittamaan nämä artikkelit ajatuksella "jotain
uutta, jotain vanhaa - mutta vähemmän sitä vanhaa."
:)
Mikä ihmeen Tarot?
Yksinkertaistetusti
voidaan sanoa, että Tarot on 78 korttia
(pääsääntöisesti, poikkeuksiakin löytyy
;) käsittävä pakka, joka jakaantuu kahteen osaan;
Suuren Arkanan eli Suurten Salaisuuksien kortit eli Valttikortit,
joita on 22 kappaletta sekä Pienen Arkanan eli Pienten Salaisuuksien
kortit, joita on 56 kappaletta. Pieni Arkana jakaantuu vielä
neljään eri osaan tai "maahan": Sauvat (tai
Valtikat), Maljat, Miekat ja Lantit (tai Pentaakkelit). Kussakin
edellä luetellussa "maassa" on sekä 10
numerokorttia (1-10) että neljä hovikorttia, joiden nimet
ja arvojärjestys vaihtelevat hieman eri pakoista riippuen.
Suuren Arkanan kortit kantavat sellaisia nimiä, kuin esim.
Taikuri, Vaunut, Kohtalonpyörä, Hirtetty, Tähti ja
Aurinko. Valttikorttien keskinäisessä järjestyksessä
ja nimityksissä esiintyy vielä enemmän vaihteluita
kuin Pienen Arkanan kohdalla, ja eri
Tarot-koulukunnat usein pitäytyvät johonkin tiettyyn,
"oikeaksi" katsomaansa järjestykseen ja termistöön
(tiettyä järjestystä ja/tai termistöä ehdottoman
"oikeana" pitäminen on ajatuksena aika mielenkiintoinen
- vanhimmissa edelleen olemassa olevissa korttipakoissa ei ole kumpaakaan
- ei nimiä eikä numeroita).
Tarot-korttien keskinäisiä
suhteita verrattaessa elementaalisiin
vastaavuuksiin perustuva jako on hyvin yleisesti käytetty.
Jako menee karkeasti ottaen näin: Sauvat/Valtikat - Tuli -
Intuitiivinen/Energeettinen taso, Maljat - Vesi - Emotionaalinen
taso, Miekat - Ilma - Mentaalinen taso ja Pentaakkelit/Lantit -
Maa - Aistein havaittava taso. Tällöin Suuri Arkana vastaa
Henkeä ja kuvastaa näin ollen eri elementtien yhteistä
alkuperää (Psyko-spirituaalinen taso; Kollektiiviset arkkityypit;
Individuaatioprosessi). Tällä hetkellä maailmanlaajuisesti
myynnissä on yli 100 Tarot-pakkaa, joten jokaisen luulisi läytävän
mieleisensä. Jos et sellaista löydä, tee itse.
Yksi pakka, monta näkökulmaa
Tarot-kortteja voi
tarkastella monesta eri näkökulmasta, joista yleisimpiä
olen luetellut alapuolella. Nämä näkökulmat,
yhdessä tai erikseen, muodostavat myös "selkärangan
nikamat" niin Tarot -kirjallisuudelle kuin itse tulkinnoillekin.
Mielenkiintoista on huomata ettei Tarot itsessään edusta
mitään tiettyä "suuntausta", mutta soveltuu
siitä huolimatta hyvinkin erilaisten ajatussuuntauksien tai
näkökulmien matriisiksi.
Historiallinen,
mytologinen, psykologinen, arkkityyppinen,
ennustuksellinen, terapeuttinen, alkemiallinen, shamanistinen, okkulttinen,
astrologinen, kabbalistinen, numerologinen, meditatiivinen, taiteellinen,
henkilökohtainen!
Yksi pakka, monta käyttötapaa
Tarot-korteilla
on yhtä monta käyttötapaa kuin on käyttäjääkin.
Kortteja käytetään niin ennustamisen, itsetuntemuksen
ja henkisen kasvun apuvälineenä kuin ongelmanratkaisuun
ja luovaan visualisointiinkin. Monissa Euroopan maissa, etenkin
Ranskassa, kortteja käytetään edelleen Tarocchi-pelin
pelaamiseen samaan tapaan kuin 1500-luvun alkupuolella Pohjois-Italiassa
(kyseinen peli on nykyisen bridgen kantamuoto). Joidenkin selvänäkijöiden
kerrotaan käyttävän kortteja seuraavalla tavalla:
kysyjän keskittyessä katsomaan päydällä
olevien korttien kuvia tulkitsija keskittyykin kysyjään,
ja "lukee" informaation suoraan hänestä.
The Hermetic Order
of the Golden Dawn:in jäsenten kerrotaan
käyttäneen Tarot-kortteja aivan tietyntyyppiseen meditaatioon:
syvään meditatiiviseen tilaan päästyään
henkilö visualisoi mielessään etukäteen valitsemansa
kortin - tavallisesti yhden Valttikorteista - ja näki tämän
eräänlaisena ovena. Sitten henkilö astui tästä
ovesta sisään ja pääsi tämän kautta
"sisään" kyseisen kortin merkitykseen. Muutama
viikko sitten eräässä antikvariaatissa käydessäni
huomasin yhdellä sivupöydällä pinon käytettyjä
Tarot-pakkoja. Paikan omistaja kertoi niiden olevan peräisin
eräältä taiteilijalta, joka oli
käyttänyt niitä inspiraation lähteenä ennen
maalaamiseen ryhtymistä. Tarot-korttien eri käyttämahdollisuudet
ovat rajattomat.
Miksi juuri "karttakirja" eli oma
näkökulmani Tarot-kortteihin
Tätä kirjoittaessani
talven ensimmäiset lumet satavat pyrynä alas taivaalta.
Oman sisäisen todellisuutemme maastossa kulkeminen on aika
ajoin aikamoista lumipyryssä tarpomista - itsetuntemuksen polku
tuntuu olevan useammin kivinen kuin ruusuinen, eikä välillä
tunnu olevan edes varmuutta siitä,
kulkeeko ylipäänsä millään polulla, tällöin
voi Taroteista olla paljonkin apua.
Itse näen Tarot-järjestelmän
78 korttia eräänlaisina valokuvina, joista on mahdollista
nähdä itsensä tietyssä pisteessä "karttaa",
oli kysymyksessä sitten ulkoisen maailman tai sisäisen
maailman kartta. Tämä karttakirja on myös siinä
suhteessa erikoinen, että sen avulla on mahdollista nähdä
tähän asti kulkemamme matka, samoin kuin matka, jonka
todennäköisesti tulemme tekemään. Tarot auttaa
meitä tarkastelemaan näitä eri maailmojen maisemia
yläilmoista käsin; kun tiedämme millainen maasto
on edessämme, osaamme varautua matkaan oikeanlaisilla varusteilla.
Tarot-kortit auttavat meitä myös näkemään
sen polun, jolla kuljemme. Aivan kuten ulkoisessa maailmassa liikkuessamme
olemme tottuneet suunnistamaan joko teiden nimien tai tuttujen paikkojen
avulla, on sisäisessä maailmassamme mahdollista antaa
nimet niille poluille, joilla meidän on mahdollista kulkea.
Vapaan tahdon ja predestinaation välisen suhteen näkökulmaan
liittyen uskon, että jokaisen meistä on elämän
eri poluilla kulkiessamme tietyt asiat kohdattava, mutta suurin
osa tapahtumista on seurausta oman vapaan tahtomme käyttämisestä.
Se, osaammeko oikealla tavalla käyttää tätä
vapaata tahtoa, onkin sitten eri juttu. Tarot on yksi keino tämänkin
päämäärän saavuttamisessa.
Hieman (ehkä outoakin) näkökulmaa
Tarotin kinkkiseen historiaan, mutta ei siitä historiasta sen
enempää
Tarot-korteista
on kirjoitettu, varsinkin 1900-luvun puolenvälin jälkeen,
melkoinen määrä kirjallisuutta. Tämä on
sinänsä mielenkiintoinen seikka ottaen huomioon, että
korttien alkuperästätai niiden todellisesta käyttätarkoituksesta
ei ole jäänyt juurikaan kirjallista todistusaineistoa
jäljelle. Tämän seurauksena olemassa oleva Tarot
-kirjallisuus voidaan karkeasti ottaen jakaa kahteen osaan:korttien
historiaa objektiivisesti analysoiviin teoksiin (pohjautuen yksinomaan
olemassa olevaan kirjalliseen - joskin niukkaan - informaatioon,
jota menneet vuosisadat ovat armollisesti jättäneet jälkeensä)
sekä vaihtelevassa määrin henkilökohtaisten
mielipiteiden ja/tai uskomusten pohjalta rakentuneiden teorioiden
synnyttämiin tulkintoihin. Kuten arvata saattaa, näitä
jälkimmäiseen "kategoriaan" kuuluvia teoksia
on enemmän. ;)
Tämä jako
on myös synnyttänyt pienoisen skisman itse Tarot -maailmassa
liikkuvien henkilöiden välille: janan toisessa ääripäässä
seisovat korttien historiaan perehtyneet yliopistomaailman akateemikot,
jotka väittävät kivenkovaa, että Tarot ei ole
alun perin ollut mitään muuta kuin Italian
varakkaan ylhäisön ajanvietteeksi keksitty huvi (ja näin
ollen heidän mielestään korttien alkuperä on
hyvinkin tunnettu, samoin kuin niiden alkuperäinen funktio,
eikä asiassa ole yhtään mitään epäselvää,
ettäs tiedätte). Tämä puolestaan on nostattanut
janan toisessa ääripäässä seisovien vannoutuneiden
okkultistien ja esoteerikoiden niskavillat pystyyn - he rummuttavat
äänekkäästi Tarotin todellisen ja alkuperäisen
(ja jopa jumalallisenkin) esoteerisen ja ehdottoman okkulttisen
luonteen tiedostamisen ja hyväksymisen puolesta. Ja henkilökohtainen
mielipiteeni? Kirjoitettua historiaa en lähtisi pois pyyhkimään,
mutta uskon, että Tarot pitää sisällään
salaisuuksia ja uskon, että kortit ovat kulkeneet ihmisen kanssa
hyvin kauan.
Tarot ja tulkitsija
Tarot-korttien ja
niiden käyttäjän välille, varsinkin yhteistyön
pidempään jatkuessa, syntyy väkisinkin jonkinlainen
suhde. Edellä totesin, että korteilla on yhtä monta
käyttötapaa kuin on käyttäjääkin;
sama pätee suhteeseen. Toisille kortit muodostuvat hyvin tärkeiksi,
henkilökohtaisiksi "työtovereiksi", toisille
niiden merkitys voi olla vähäisempi, korttien ollessa
mahdollisesti vain eräs "väline" muiden joukossa.
Itse kuulun siihen ryhmään, jolle Tarot on "se ainut
oikea" - jotkut ystävistäni puolestaan käyttävät
tasapuolisesti niin kortteja ja riimuja kuin tekevät astrologisia
analyysejäkin.
Korttien kanssa
työskenteleville muodostuu myös ennemmin tai myöhemmin
oma näkemys Tarotin luonteesta ja merkityksestä; tietyt
kortit saavat omia erityispiirteitä, tulkintoihin muodostuu
tietynlainen selkäranka. Sasha Fenton mainitsee kirjassaan
"Tarot in Action" (The Aquarian Press, 1987), että
joidenkin kohdalla tulkinnat saattavat lopulta tapahtua yksinomaan
mentaalisten kuvien pohjalta, ts. kortteja ei käytännössä
tarvita enää lainkaan, vaan tulkitsija "näkee"
tulkinnat omassa mielessään. Omalla kohdallani tulkinnat
ovat viime aikoina
saaneet uusia ulottuvuuksia: koulukiireiden vuoksi en ole ehtinyt
tulkintoja juuri tekemään, joten nykyisin teen niitä
silloin tällöin unissani. Näissä "unitulkinnoissa"
yhdistyy eri pakkojen kortteja samaan "pöytään"
eli tulkintakaavioon.
"Tulkita
nyt voi vaikka ryijystä - minä käytän kortteja",
tokaisi
selvänäkijä Kaija Pyörälä eräässä
haastattelussa. Tarot on oma suljettu järjestelmänsä,
traditio, joka toimii omien sisäisten lakiensa mukaisesti.
Suuren Arkanan korteissa kuvatut kollektiiviset, energeettiset arkkityypit
vaikuttavat ja muovaavat psyyken kautta meidän jokaisen olemusta
ja sitä
kautta elämäämme, tiedosti nämä vaikutukset
tai ei. Itsetuntemuksen polku vie omien ajatus- ja sitä kautta
toimintamallien tiedostamisen ja tunnistamisen kautta - ilman näiden
sisäisten prosessien tiedostamista ei niiden vaikutuksillekaan
voi paljoa tehdä. Tarot on vain yksi polku muiden polkujen
joukossa tämän päämäärän saavuttamiseksi.
"Astral
inclinant, non necessitant - astraalinen mahdollistaa, ei tee välttämättämäksi."
-Kate Green
Joitakin opuksia, joista saattaa olla hyötyä
-Anonymous: "Meditations on the Tarot"
- A Journey into Christian Hermeticism. Element Books Limited, 1991
(suosittelen erityisesti niille, jotka väittävät
Tarotin olevan ehdottoman ei-kristillinen väline hih).
-Akron & Banzhaf, Hajo: "The Crowley Tarot" - The
Handbook to the Cards by Aleister Crowley and Lady Frieda Harris.
U. S. Games Systems, Inc., 1995.
-Arrien, Angeles: "The Tarot Handbook" - Practical Applications
of Ancient Visual Symbols. Tarot Symbols from a Psychological, Mythological,
and Cross-cultural Perspective. Jeremy P. Tarcher/Putnam, 1997 (pohjautuen
Crowley-Harris-Thoth -pakkaan).
-Greer, Mary K.: "The Complete Book of Tarot Reversals".
Llewellyn Publications, 2002 (korttien käänteiset merkitykset;
Rider-Waite-Smith -kortit [=RWS]).
-Haich, Elisabeth: "Tarot" - Ihmisen kaksikymmentäkaksi
tietoisuudentasoa. Gummerus Kirjapaino Oy, 1992 (pohjautuen Oswald
Wirthin pakkaan).
-Kaplan, Stuart R.: "Tarokkien salaisuudet". Tarokkien
historia - kaikkien korttien selitykset - korteilla ennustaminen.
Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1984.
-Manik, Dhyan: "Tarot - Portti sisimpään". Opaskirja.
Unio Mystica/Karisto Oy, 1995 (pohjautuen RWS -pakkaan).
-Nichols, Sallie: "Jung and Tarot" - An Archetypal Journey.
Samuel Weiser, Inc., 1984 (pohjautuen pääosin Marseilles
-järjestelmän kortteihin).
-Pollack, Rachel: "The Complete Illustrated Guide to Tarot"
- How to Unlock the Secrets of the Tarot. Element Books Limited,
1999.
-Pollack, Rachel: "Seventy-Eight Degrees of Wisdom" -
A Book of Tarot. Thorsons, 1997 (pohjautuen pääosin RWS
-pakkaan).
-Virtakallio, Pia: "Tarot". Tarot-korttien tulkinta -
Käyttäjän käsikirja
- Numerologia ja korttien merkitys. Suomen Tarot -konsultit Oy/Vammalan
Kirjapaino Oy, 1994 (pohjautuen RWS -pakkaan).
-Ziegler, Gerd: "Tarot - sielun peili". Aleister Crowley
Tarot-opaskirja. Esoterica Publishing/Karisto Oy, 1992.
-Walker, Barbara G.: "The Secrets of the Tarot" - Origins,
History, and Symbolism. Harper & Row, Publishers, 1984.
Nice to know
Tarot -sanan etymologia:
kyseistä sanaa on väännelty ja käännelty
viimeisen parin, kolmensadan vuoden aikana niin paljon, että
hitaampia heikottaa - tässä muutamia teorioita sanan alkuperästä:
Pohjois-Italiassa virtaava Taro-joki;
egyptiläinen kultaista tietä tarkoittava Ta rho -termi;
latinan pyörää tai ratasta merkitsevä rota;
juutalaisen perinteen toora; joidenkin korttipakkojen selkäpuolta
koristava poikkiviiva-kuviointi, jonka ranskankielinen termi on
tarote; mustalaisten korttipakasta käyttämä
tar-nimitys. Mielenkiintoista kyllä, vanhinta edelleen olemassa
olevaa Tarot-pakkaa kutsuttiin Italiassa nimellä carte
da trionfi, voiton tai riemusaattueen kortit, vuoden 1440
tienoilla. Vajaat sata vuotta myöhemmin esiintyy ensimmäisen
kerran termi tarocchi (edelleen Italiassa), jonka ranskankielinen
versio vasta myöhemmin on tarot (ja saksalaisittain tarock).
Molempien sanojen, sekä tarocchi että tarot, etymologia
on edelleen epäselvä.
Seuraavassa numerossa: Narri,
Taikuri ja muuta mukavaa
Lähteinä on käytetty artikkelissa
listattuja opuksia.
|
|
|