|
Pakan rakenne ja symboliset vastaavuudet
Tarot-korteilla tarkoitetaan korttipakkaa,
jossa on 78 korttia. Pakka jakautuu kahteen osaan seuraavasti:
Valttikortit
("Suuren Arkanan" eli "Suurten
Salaisuuksien" kortit), joita on 22 kappaletta
Numero- ja hovikortit ("Pienen
Arkanan" eli "Pienten Salaisuuksien" kortit), joita
on yhteensä 56 kappaletta.
Valttikortit
muodostavat Tarot-pakan sydämen. Valteissa on kuvattuna erilaisia
ihmis- ja eläinhahmoja, taivaankappaleita, mytologisia teemoja
sekä klassisia hyveitä. Valttien kuvituksessa ja nimistössä
on aikojen saatossa tapahtunut hieman vaihtelua, mutta pääosin
niiden sisäinen rakenne on säilynyt muuttumattomana.
Numerokortit jakautuvat
edelleen neljään ryhmään tai 'maahan': Sauvat
(tai Kepit/Valtikat), Maljat, Miekat ja Lantit (tai Pentaakkelit/Kolikot).
Kussakin maassa on 10 numerokorttia (Ässä-10) sekä
neljä Hovikorttia. Hovikortteja on neljä kappaletta per
maa: Lähetti, Ritari, Kuningatar ja Kuningas. Myös muunlaisia
jakoja esiintyy, esim. Tytär, Poika, Äiti ja Isä.
Valttikortit: 22 kappaletta
Pieni Arkana:
| Sauvat |
Maljat |
Miekat |
Lantit |
| numerokortit 1-10 |
numerokortit 1-10 |
numerokortit 1-10 |
numerokortit 1-10 |
| Hovikortit |
Hovikortit |
Hovikortit |
Hovikortit |
| Lähetti |
Lähetti |
Lähetti |
Lähetti |
| Ritari |
Ritari |
Ritari |
Ritari |
| Kuningatar |
Kuningatar |
Kuningatar |
Kuningatar |
| Kuningas |
Kuningas |
Kuningas |
Kuningas |
Valttikortit - ehjän ihmisen kuva
Valttikorttien mielikuvitusta
ruokkivat kuvat ovat herättäneet kiinnostusta jo satojen
vuosien ajan. Mitä ne oikein merkitsevät? Kukaan ei tiedä,
kuka ensimmäisen Tarot-pakan suunnitteli. Myöskään
ei tiedetä sitä, miksi juuri nämä kuvat valittiin
pakkaan toisten kuvien sijaan. Tästä syystä ei myöskään
tiedetä, mitä Valttikortit ovat alunperin merkinneet.
Teorioita merkityksistä löytyy runsaasti, ja eri opaskirjat
antavat aina hieman eri käsityksen siitä, mitä kukin
kortti tarkoittaa. Mistä siis löytyy totuus? Jo yhdenkin
opaskirjan perusteella voi kuka hyvänsä Tarot-kortteja
käyttää, mutta syvällisempi ymmärrys edellyttää
laaja-alaisempaa aiheeseen perehtymistä.
Oma lähtökohtani on tämä:
Valttikortit kuvastavat yhtenä kokonaisena kuvasarjana ihmistä,
joka on oppinut tuntemaan itsensä, ja tämän prosessin
myötä eheytynyt kokonaiseksi. Jokainen Valttikortti kuvastaa
tiettyä psykologista tilaa, jonka jokainen meistä ymmärtää
oman elämänkokemuksensa valossa. Jokainen Valttikortti
esittää sekä haasteen että samalla ratkaisun
kulloinkin kyseessä olevaan teemaan. Valttikorttien kautta
voimme oppia kohtaamaan ja hyväksymään itsessämme
olevia eri puolia; eheytyminen seuraa, kun nämä eri puolet
saadaan toimimaan yhdessä.
Allaolevasta taulukosta
löytyvät Valttikorttien nimet ja järjestys siten
kuin ne ovat 'klassisessa' Marseilles-pakan korteissa (johon myös
Waite- Smith eli 'Rider Tarot' sekä Crowley - Harris eli 'Thoth
Tarot' pitkälti nojautuvat). Sulkumerkkien sisältä
löytyvät varhaisimmat nimet, joita kyseisistä korteista
on käytetty. 1400- ja 1500-luvuilta säilyneissä Tarot-korteissa
ei ole nimiä näkyvissä, mutta näiltä vuosisadoilta
on kuitenkin säilynyt tekstejä, joissa listataan nimet
Valttikorteille. Eri lähteissä joistakin korteista käytetään
eri nimityksiä, eniten vaihtoehtoja löytyy Erakolle ja
Tornille. On myös huomattava, että alkuperäistä
Valttien järjestystä ei kukaan tiedä; varhaisimmissa
lähteissä Valttikortit saavat hyvinkin moninaisia luettelointeja.
0 |
Narri (Narri,
Hullu) |
1 |
Taikuri (Jonglööri) |
2 |
Papitar (Naispaavi) |
3 |
Hallitsijatar (Keisarinna) |
4 |
Hallitsjija (Keisari) |
5 |
Paavi (Paavi) |
6 |
Rakastavaiset (Rakkaus) |
7 |
Vaunut (Vaunut)
|
8 |
Oikeus (Oikeus) |
9 |
Erakko (Kyttyräselkä,
Vanhus, Aika) |
10 |
Onnenpyörä (Pyörä,
Onnenpyörä) |
11 |
Voima (Rohkeus [~mielenlujuus]) |
12 |
Hirtetty (Hirtetty,
Petturi) |
13 |
Kuolema (Kuolema) |
14 |
Kohtuus (kohtuus) |
15 |
Paholainen (Paholainen) |
16 |
Torni (Tuli, Nuoli,
Talo) |
17 |
Tähti (Tähti) |
18 |
Kuu (Kuu) |
19 |
Aurinko (Aurinko) |
20 |
Tuomio (Enkeli) |
|
21 |
Maailma (Maailma) |
Pieni Arkana - neljä toiminnan tasoa
Siinä missä
Valttikortit on nähty henkisen kasvun tai itsetuntemuksen etappeina,
on Pieni Arkana aina liitetty enemmän arkielämän
kuvioihin. Yhden teorian mukaan eri 'maat' eli neljä ryhmää
olisivatkin kuvastaneet säätyluokkia; Sauvat talonpoikia,
Maljat kirkonmiehiä, Miekat sotilaita ja Lantit kauppiaita.
Muutoin houkuttelevan teorian ongelmakohdaksi muodostuvat hovikortit;
talonpojat ja hoviväki eivät kovin luontevasti kuulu samaan
"perheeseen" eli maahan. Ennen vuotta 1909 Pienen Arkanan
korteissa oli näkyvissä ainoastaan jokaisen maan oma symboli
vastaten kortin lukuarvoa, eli esim. Sauvojen kuutosessa oli näkyvissä
kuusi sauvaa, tai Maljojen nelosessa neljä maljaa. Tämän
vuoksi kortteja oli vaikea tulkita kuvista itsestään,
joten merkitykset piti opetella ulkoa opaskirjasta (jos sellaisen
sattui löytämään, Tarot-pakasta itsestä
puhumattakaan). Vuonna 1909 ilmestyi Englannissa Pamela Colman Smithin
kuvittama "Rider Tarot". Pakka sai aikaan melkoisen vallankumouksen:
Smith maalasi kuvan jokaiseen korttiin, ei pelkästään
Valtteihin tai hoviväkeen, joten tämän jälkeen
myös numerokorteista oli huomattavasti helpompi tehdä
tulkintoja.
Pienen Arkanan numerokorttien
merkityksistä löytyy tänä päivänä
useita variaatioita, aivan kuten Valteistakin. Osa merkityksistä
painottaa enemmän numerologisia vastaavuuksia, osa puolestaan
astrologisia tai kabbalistisia. Tavanomaisin vastaavuus liittyy
kuitenkin elementteihin; itse käyttämäni jako on
samalla myös yleisin:
Sauvat - Tuli-elementti
- Tahto; miten käytämme omaa tahdonvoimaamme
Maljat - Vesi-elementti - Tunne;
miten toimimme tunteista käsin
Miekat - Ilma-elementti - Mieli;
miten ajatusmallit vaikuttavat elämäämme
Lantit - Maa-elementti - Keho; fyysinen
todellisuus ja toiminta siinä
Yksi yleisimmistä
harhaluuloista liittyy siihen, että numerokortit olisivat jotenkin
vähempiarvoisia tai merkityksettömämpiä kuin
Valtti- tai hovikortit. Oma lähtökohtani on, että
jokainen kuva on samanarvoinen. Numerokortit
yksinkertaisesti edustavat elämän eri puolia, joissa Valttikorttien
teemat (psykologiset tilat) saavat näkyvän muodon.
Aleister Crowley oli totisesti oikeassa sanoessaan, että jokaisen
40:n numerokortin sisältä löytyvät kaikki Valttikortit.
Yhtä osuva oli myös Lady Frieda Harrisin vertaus; mikäli
Valttikortit vastaavat shakkipelin nappuloita, vastaavat numerokortit
eli neljä elementtiä silloin shakkilautaa itseään.
Numerokorttien kautta voimme peilata omia
ajatus- ja toimintamallejamme sekä niiden vaikutusta itseemme
ja elämään ympärillämme.
Hovikortit - 16 henkilökohtaista naamiota
Jokaisessa Pienen
Arkanan 'maassa' eli ryhmässä on siis 10 numerokorttia
ja neljä hovikorttia. Perinteisesti hovikortit sisältävät
jokaisessa maassa Lähetin, Ritarin, Kuningattaren ja Kuninkaan.
Erilaisia hovikorttijakoja löytyy paljon, esim. suomessakin
paljon käytetty Crowley-Harris - pakka eli 'Thoth Tarot' sisältää
jokaisessa maassa Prinsessan, Prinssin, Kuningattaren ja Ritarin.
Myös erilaisia "perhe-jakoja" löytyy, esim.
Sisar, Veli, Äiti ja Isä. Toisin kuin Valttikorttien mytologiset
teemat tai numerokorteissa kuvatut elämäntilanteet, hovikortit
kuvastavat meitä ihmisiä itseämme. Tarotin hoviväki
toimii peilinä omalle perheellemme, oli kyseessä sitten
minkälainen 'perhe' hyvänsä. Hovikortit on myös
kautta aikojen kuvattu varsin yksipuolisesti; kuningas istuu, ritari
on hevosen selässä, jne. Tämän vuoksi hoviväki
usein koetaan vaikeana aiheena tulkinnassa - kuinka paljon paikoillaan
istuvasta kuninkaasta voi loppuen lopuksi sanoa?
Erilaiset vastaavuus-järjestelmät
tulevat avuksi myös Hovikorttien tulkinnassa. Vanhimmat merkitykset
1700-luvulta keskittyivät pitkältikin hoviväen ulkonäköön;
Sauva-korttien hahmot vastasivat tummahiuksisia ihmisiä, Maljat
puolestaan vaaleaverikköjä, jne. Sitten tulivat eri ammattiryhmät;
Miekat liittyivät lakimiehiin, Sauvat tilanomistajiin, jne.
Myöhemmin hoviväkeen, samoin kuin Valtti - ja numerokortteihinkin,
yhdistettiin erilaisia numerologisia, astrologisia ja kabbalistisia
vastaavuuksia. Kuten edellä numerokorttien kohdalla mainitsin,
elementteihin perustuva vastaavuus on myös hovikorttien kohdalla
vakiintunut tänä päivänä varsin yleiseksi.
Jokaiseen neljään elementtiin voi yhdistellä mielin
määrin erilaisia asioita - mikä tahansa neljällä
jaollinen soveltuu myös elementteihin. Tulkinnallisessa mielessä
tämä ei kuitenkaan ole välttämättä
hyvä asia: mitä eritellymmäksi kortin merkitys tarkentuu,
sitä kapeammaksi käy usein myös tulkinta.
Yleensä ottaen
hovikortit on jaoteltu joko merkitsemään ihmisiä
ulkopuolellamme tai sitten edustamaan jotain puolta omasta itsestämme.
Terapeuttinen tulkinta nojaa jälkimmäiseen oletukseen;
kaikki 16 hovikorttia peilaavat jotain
osaa omasta persoonallisuudestamme. Tarot-kirjallisuudessa
näkee joskus rinnastettavan hovikorttien erilaisia luonteenlaatuja
todellisiin julkisuuden henkilöihin. Vaikka tällä
tavoin kyseiseen hovikorttiin liitettävät luonteenpiirteet
voivat tulla helpommin ymmärrettäväksi, saattaa samalla
kuitenkin unohtua se kaikista tärkein seikka: jokaisesta
meistä löytyy kaikkina aikoina jokaisen hovikortin edustamat
piirteet. Osa näistä piirteistä on meille
luontaisia ja näkyy ulospäin, osa puolestaan uinuu sisäpuolella
horroksessa. Kaikki laadut ovat joka tapauksessa itsessämme
sisäpuolella. Hovikorttien työskentelyn
kautta voimme tutustua omiin luonteenpiirteisiimme ja toimintatapoihimme
- sekä niihin jotka hallitsemme hyvin, että niihin joita
voimme kehittää.
Alapuolella on yhdenlainen
hovikorttien vastaavuustaulukko, johon olen poiminut ikäkauden,
vuodenajan ja päämerkityksen ryhmittäin. Tämä
ei siis ole mikään "ainoa oikea" malli, mutta
antaa jonkinlaisen esimerkin siitä, miten monipuolisesti hoviväkeä
voi lähestyä.
Lähetti - Lapsi
- Kevät - tutustuminen elementtiin; "mikä se on,
miten se toimii?"
Ritari - Nuori - Kesä - rajojen
hakeminen; "mikä on tehtäväni, mikä on
haaste?"
Kuningatar - Aikuinen - Syksy -
feminiininen puoli; "miten olen ja vaikutan?"
Kuningas - Vanhus - Talvi - maskuliininen
puoli; "mitä olen ja ilmennän?"
|
|
|